Pandoran valmennukset & kuulumiset

Palaa takaisin Pandoran sivulle.

Sileällä työskentelyä kotona 09.10.2011
Ratsastelin itse Pandoran kauniissa syyssäässä Limen hiekkakentällä. Tiedä sitten mistä tamma kaiken energiansa oli kerännyt mutta alkuverryttelyt menivät lähinnä spurteissa ja pukitteluissa pysymiseen. Käytin siis erityisen pitkän ajan vain tehdäkseni hevoselle selväksi että minä määrään ja hän tottelee. Kun olimme päässeet siitä yli aloimme harjoitella harjoitusravin kokoamista ja pidennystä. Helpolta kuulostaa mutta jouduin tekemään töitä pitääkseni Pandoran rungostaan aivan suorana, hän kun olisi mielellään kiemurrellut suuntaan sun toiseen. Laukassa keskityimme vastalaukkaharjoituksiin, Pandoran kanssa ollaan jo senverran pitkällä että sekä voltit että vastalaukkakahdeksikko sisältäen vastalaukkaanvaihdot onnistuivat ihmeellisen hyvin. Tästä on hyvä taas jatkaa.

Vesiesteitä maastossa, valmentajana Daan Webbers 06.07.2010
Päätimme valmentajani Daan Webbersin kanssa keskityttää valmennuksen vesiesteille, saada tammaa hieman tottumaan ja keskittymään enemmän hyppyihin kuin itse veteen.Aloitimme tunnin Daanin tuttuun tapaan itsenäisellä verryttelyllä, tein paljon voltteja ja ympyröitä kentällä kaikissa askellajeissa ennenkuin lähtisimme maastoon hyppäämään. Otimme aluksi muutamat hypyt pienillä ja vähän suuremmilla tukeilla, Pandora tuntui rennolta ja kohtuullisen keskittyneeltä. Vesiesteille pääsimme siirtymään nopeasti, tehtävänämme oli hypätä suurehkon tukin yli suoraan veteen, ensimmäisellä kerralla Pandora hyppäsi melkoisen kamikaze-hypyn ja sain tosissani pitää harjasta kiinni, mutta tahkosimme tehtävää pariin kertaan ja tamma alkoikin rauhoittumaan kerta kerralta. Menimme myös loivaa rinnettä ylös alas, Pandora otti kerta kerralta rennommin ja saimme valmennuksen loppuun ajoissa. 

Kuntolenkki maastossa 01.12.2010
Lähdimme Pandoran kanssa maastoon aamupäivällä, tammalla tuntui olevan uskomattoman paljon energiaa joten teimme ensin kunnon verryttelyt rennolla ravilenkillä. Höyryjä tuntui olevan niin paljon että lähdimme pellolle jossa lunta tuntui olevaan vähintäänkin polviin asti. Pandoralla oli hauskaa sen hyppiessä lumivallien yli, ja hetken päästä siirryimme kevyeeseen laukkaan tehden paljon isoja ympyröitä ja intervalliharjoituksia. Pandora sai päästellä oikein kunnolla höyryjä ulos, ja lopetellessamme se olikin aivan hiessä, mutta oikein iloisella mielellä.

Kenttävalmennus 07.12.2010, valmentajana Jazzumi
Saavuitte tallillemme ajoissa ja aloit heti laittaa Pandoraa kuntoon. Kyselin hieman taustatietoa teidän molempien tasosta ja mitä odotit valmennukselta. Ehdin saada siinä ajassa hyvän käsityksen teistä siinä ajassa kun sait Pandoran valmiiksi ja kehotin nousemaan samantien ratsaille, sillä maastoradalle oli jonkin moinen matka. Maastoradalle saavuttuamme, kehotin teitä aloittamaan hieman alueen tutkiskelulla ja pienellä omatoimisella lämmittelyllä, sillä alkukäynnit tulivat jo hyvin radalle tullessa. Rajasin hieman aluettamme muutaman esteen ympärille, sillä koko alue on aika suuri. Tarkkailin Pandoran liikkeitä ja teidän yhteistyötänne, joka sujui hienosti. Pandora näytti hieman ihmettelevän uutta seutua, mutta rauhoittui nopeasti ja siitä näki miten se luotti ratsastajaansa. Kehotin teitä hakeutumaan pienellä kentänmuotoiselle alueelle jossa tekisitte hieman voltteja ja siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Pandora ei aluksi halunnut selvästi hidastella, koska oli jo päässyt vauhtiin ravissa, mutta kehotettuani tekemään aktiivisemmin puolipidätteitä alkoi siirtymät sujua ilman vetkuttelua. Seuraavaksi annoin teidän laukata hieman suuremmalla alueella jotta Pandora pääsisi päästelemään ylimääräiset energiansa ennen keskittymistä vaativia harjoituksia. Annoit laukka-avut ja Pandora singahti suureen laukkaansa, aluksi se sai mennä kaahotustaan, mutta sitten pyysin keräämään sen kasaan kuolaimelle ja hillittyyn laukkaan. Meno näytti oikein siistiltä ja kehotin vaihtamaan suuntaa vielä ravin kautta ja päästelemään myös tähän suuntaan. Pandora teki työtä käskettyä ja hetken kiidettyänne pyysin taas hillitsemään menoa ja tällä kertaa Pandora lähes itsestään kasasi itsensä, mutta yritti vielä myöhemmin lähteä painamaan, kuitenkin sait sen heti takaisin ruotuun ja sait sen pidettyä hallitussa laukassa vähän muistuttelemalla sitä välillä. Pian pyysinkin siirtymään käyntiin ja siirryin ensimmäisen esteen luokse jota mentäisiin muutaman kerran.

Tulitte perässä ja selostin mistä suunnasta ja miten menisitte esteen. Teitte yhden laajan kierroksen laukassa ennen kuin suuntasitte esteelle, muistutin pitämään Pandoran keskitettynä. Lähes normaali okseri, mutta tukeva tukeista rakennettu metrin korkuinen este näytti Pandorasta varmaan helpolta nakilta, sillä se lähestyi sitä varmoin askelin ja loikkasi oikean kaninloikan esteen yli ja laskeutui sulavasti esteen jälkeen. Kehuin suoritusta ja sinäkin taputit Pandoraa joka oli selvästi päässyt grooviin ja puhisi innostuneesti. Lähditte esteelle uudelleen ja hyppy sujui jälleen hienosti, joten totesin heti perään että jospa siirrytään samantien hieman haastavampiin esteisiin. Pandora askelsi innokkaasti kun siirryimme seuraavalle esteelle te minun vanavedessä. Seuraavana oli vuorossa massiivisempi tukki este (120cm) josta hypättiin hieman alamäkeen jonka jälkeen oli pienempi tukkieste (100cm) muutaman laukka askeleen jälkeen. Annoit Pandoran tutustua esteeseen ensin hieman, että se tajuaisi ensimmäisen hypyn jälkeen olevan alamäkeä, ettei tulisi ihan nokilleen. Pandora otti esteet hyvin ja teitte pari kieppiä jotta sait Pandoran oikeaan laukkaan ja sopivaan tempoon. Laukkasitte omaan silmääni aika vauhdikkaasti kohti estettä, mutta mitä olit aiemmin kertonut Pandorasta, ajattelin vain luottaa taitoihinne. Pandora hyppäsi vakaasti ensimmäisen tukin yli ja laskeutui siististi alamäkeen, sinä myötäsit hyvin hypyssä ja jälkimmäinen este olikin lasten leikkiä. Tulitte esteen vielä muutaman kerran, parilla kerralla Pandora hieman kompuroi alastulossa ekalta tukilta, mutta korjasi hienosti tasapainonsa sinun avustuksella, joten touhu näytti turvalliselta. Viimeisen hypyn onnistuttua annoin teidän hetken rauhoittua ja kävellä. Pandora ei ollut selvästi yhtään rasittunut vaikka vähän tuhistelikin, mutta vaikutti enemmänkin siltä, että se haisteli ilmaa ja vieraiden hevosten hajua. Kerroin omia merkille ottamiani juttuja sinulle, kuten sen että mukailet hypyssä hyvin, mutta esteen jälkeen Pandora lähtee välillä melkein kuin ryöstämään, joten siihen pitäisi keskittyä paremmin.

Käveltyänne pidemmän tovin aloin selostamaan seuraavaa tehtävää joka oli taas haastavampi ja enemmän teidän tasoanne. Ensiksi hyppäisitte portaat, eli taso tasolta laskevat tasanteet joiden jokaisen pudotuksen pituus on n. 80cm ja jokaisella tasanteella pystyy ottamaan enintään pari laukka-askelta. Suosittelin pitämään tasaisen vauhdin, jopa normaalia hitaamman ja nojaamaan reilusti taakse päin pudotuksissa. Portaiden jälkeen kääntyisitte tukkiokserille jonka korkeus oli 130cm ja este sijaitsi pienen kumpareen päällä, eli ylämäki harjoitusta tulisi siinä samalla ja tukkiokserin jälkeen olisi vielä yksi este joka vaatisi alamäkeen laukkaamista ja itse este on puskaeste, jonka korkeus on myöskin 130cm, eikä vaadi muuta kuin hyvää korkeushyppyä, jonka te selvästi taidatte. Kävitte tutustumassa esteisiin, jottei tulisi mitään yllätyksiä ja Pandora näytti innostuvan suuresti uudenlaisista harjoituksista. Annoin luvan lähteä esteille, kokosit Pandoran hyvin ja herättelit sen kävelyhorroksesta, joka ei sillä selvästi ollut ollenkaan syvä, sillä heti oltiin taas menossa ja meiningissä. Otitte hyvin vauhtia tekemällä suuren lenkin ja tähtäsitte portaille. Pandora yritti painaa kuolaimelle, mutta sait sen hyvin ennen portaita kasaan ja kuulolle. Pandora hidasti omasta tahdostaan ekalla laskeutumisella ja loput menivätkin omalla painollaan, kun myötäilit istunnallasi ja nojasit hyvin taakse. Portaiden jälkeen käänsitte katseen kohti tukkiokseria, jonne laukkasitte ylämäen reippaasti ja sinä olit kevyessäistunnassa hyvässä tasapainossa joka heijastui heti hypyssäkin, kun Pandora teki mallikkaimman hyppynsä tällä valmennuksella. Laskeuduitte siististi ja laukka alamäkeen näytti tasapainoiselta. Tulitte siististi puskaesteelle ja Pandora hyppäsi sen yli lainkaan sitä hipomatta. Huusin, että voitte suorilta mennä saman uudestaan ja ravasitte takaisin alkua kohti, ja hyvissä ennen tehtävän alkua nostitte laukan.

Pandora yritti lähteä kiihdyttelemään, mutta kokosit sen jälleen hienosti ja portaat menivät ongelmitta. Tukki esteellä näytti, kuin Pandora olisi epäröinyt, mutta rohkaisit sitä juuri ajoissa ja hyppy meni jälleen loistavasti. Puskaeste oli selvästi helpoin, sillä se meni taas kuin Pandora ei olisi edes huomannut moisen olemassa oloa vaan loikannut huvikseen. Pyysin teitä menemään vielä kerran, sillä Pandoralla oli vielä selvästi energiaa ja näytitte kumpikin innokkaalta. Viimeinenkin suoritus meni moitteettomasti, enkä voinut muuta kuin kehua teitä. Sanoin, että jos haluaisitte saisitte kokeilla maastorataa kokonaisuudessaan, mutta sanoit tämän riittävän tällä kertaa, että ehkä ensi kerralla. Kehotin teitä jäähdyttelemään itsenäisesti. Kävelin hetken vierellänne ja selostin mitä olin ollut mieltä yhteistyöstänne ja miltä ratsastus oli näyttänyt. No eihän siinä muuta tullut kuin kehuja ja rupesinkin kyselemään teidän kisamenestyksestänne. Se saikin leukani loksahtamaan ja toivotinkin vain onnea tuleviin koitoksiin matkalla takaisin tallille.

Kenttävalmennus 08.12.2010, valmentajana Jazzumi
Tällä kertaa tiesinkin teistä jo enemmän ja olin kerennyt suunnitella tehtävät valmiiksi valmennuskertaa varten. Tervehdin iloisesti ja jäin odottelemaan, että sait Pandoran valmiiksi. Alku lämmittely tuli jälleen hyvin matkalla maastoradalle. Kehotinkin teitä lämmittelemään suorilta ravissa ja tekemään paljon taivutuksia ja suunnanvaihtoja. Halusin myös nähdä pohkeenväistöjä. Kunnollisen lämmittelyn jälkeen suuntasin eri alueelle kuin viime valmennuksella. Tulitte perässä Pandoran puhistessa jo innokkaana ja tarmokkaana. Saitte laukata vielä tällä alueella muutaman kierroksen eri suuntiin, jotta Pandora purkaisi suurimman yli energiansa ja keskittyisi paremmin taas. Katselin vauhdikasta menoanne jonkun aikaa ja sitten kehotin teitä siirtymään käyntiin ja tulemaan luokseni. Selostin tämän kerran ensimmäisen tehtävän joka olisi heti hieman haastavampi kuin yksi este kerralla kuten viime kerralla ensimmäiseksi. Tällä kertaa hyppäisitte ensimmäisenä in-on-outin joka oli tukeista ja pusikoista rakennettu. Ensimmäinen este oli matalampi tukki (90cm ja toinen este oli pusikko (110cm). Esteiden välissä ehtii vain laskeutua ja sitten ponnistaa suoraan toiselle. Suuren kiepin jälkeen lähditte varmoin ottein esteelle, vähän ennen ensimmäistä Pandora läski päätään kuin epäröiden, mutta varmistui ennen estettä ja ponnahti hienosti sen yli ja ponnisti komeasti toisen yli samantien. Kehuit Pandoraa samalla kun kehotin ottamaan uudestaan muutaman kerran lämmittely loikiksi, kun menivät niin hyvin.

Pandora hyppäsi kerta toisensa jälkeen kuin leikiten ja kehuin teitä molempia. Kerran vain jouduin sinua opastamaan hillitsemään Pandoran menoa, sillä se meinasi kerran selvästi liian vauhdin takia kompuroida esteiden välissä. Viimeisen onnistuneen kerran jälkeen annoin teidän vain hetken kävellä ja rauhoittua, kun selostin seuraavan tehtävän. Seuraavaksi mentäisiin jo muutaman esteen reitti joka pujottelisi hieman. Ensimmäinen este olisi puskaeste (120cm) ihan tasaisella, seuraavaksi käännyttäisiin kahden tolpan välistä vesiesteelle, vesiesteelle mennään loivasti nousevaa "siltaa" ja itse este on tukeista rakennettu ja korkeudeltaan säädettävä (nyt 110cm) ja esteen jälkeen on vettä joka ei ole kovin syvää ja se jatkuu pari metriä, eli vedessä täytyy laukata jonkin matkaa ja vedestä noustaan pienellä korotuksella ja sen jälkeen loiva nousu ja sitten tasaista. Vesiesteen jälkeen kääntyisitte vasemmalle kohti kuoppaestettä jossa täytyy pudottautua "kuoppaan" (pudotus 80cm) ja kuopassa mentäisiin pari metriä jonka lopussa hypätään kaksi "porrasta" takaisin maanpinnalle. Kysyin miltä tehtävä vaikuttaa ja nyökyttelit keskittyneesti, Pandora kuopi jo maata lähtövalmiina. Sanoin, että voisitte taas ensin tutustua esteisiin ja annoit Pandoran haistella vesiestettä varsinkin kunnolla, että se ei säikähtäisi esteen jälkeistä loiskahdusta. Muut esteet eivät vaikuttaneet edes kiinnostavan sitä, joten palasitte luokseni.

Annoin luvan lähteä esteille ja herättelit Pandoran kuulolle, nostitte laukan joka lähti heti siististi rullaamaan, muistutin pitämään laukan tasaisena ja tekemään puolipidätteitä kun huomasin Pandoran yrittävän lähteä hurjastelemaan. Lähestyitte siististi puskaestettä jonka suorititte siististi, vaikka alastulossa Pandora laskeutui hieman jännästi. Jatkoitte vakaasti vesiesteelle tolppien välistä, Pandora ei kummastellut edes kopisevaa siltaa ja hyppy sujui hienosti ja laskeutuminen veteen ei tuottanut ongelmaa. Pandora laukkasi vedessäkin vahvasti ja nousitte hienosti vedestä. Seuraavaksi katsoitte kuopalle ja Pandora laskeutui aika vauhdikkaasti pohjalle, mutta ilman ongelmia. Kuopassa laukkaaminen sujui hienosti ja nousussa Pandora loikki sulavasti portaat ylös. Laukkasitte luokseni ja kehuit harjoitusta hyväksi, minä puolestani kehuin suoritusta ja sanoin, että Pandora on todella vahva hevonen ja teidän yhteistyö pelaa upeasti! Pyysin teitä menemään radan vielä pariin otteeseen, jotta Pandora menisi sen täysin varmasti eikä mikään epäilyttäisi sitä oudoissakaan esteissä. Lähditte jälleen rennosti radalle ja sait pidäteltyä Pandoran hyvin. Tällä kertaa rata meni täydellisesti, ja toisella kerralla vain vesiesteellä Pandora laskeutui veteen hieman huonosti ja keikahdit hieman liikaa etukenoon. Viimeisellä kerralla menitte taas upean suorituksen. Nyt päätin antaa teille mahdollisuuden mennä mitä esteitä haluaisitte, tai vaikka koko maastoradan. Eli loppu tunti "vapaata tekemistä". Selostin miten meillä maastoesteet menevät ja päästin teidät katselemaan rataa. Jäin istumaan tukin päälle ja katsoin menoanne. Ehditte mennä radan kerran, sillä se on aika pitkä, mutta se oli hyvä harjoitus ja Pandora selvästi nautti siitä kun sai mennä kokonaisen radan ja pääsi jopa kisa tuntumaan. Kehuin jälleen teitä, mitä olin nähnyt lähimpänä olevilla esteillä teidän menon. Kiittelit valmennuksista ja itse toivotin onnea jälleen tuleviin kisoihin ja oli ilo valmentaa teitä.

Kenttävalmennus 12.12.2010, Westpoint
Aloitimme teidänkin kanssa työskentelyn kentällä jossa teitte siirtymisiä ensin käynnistä raviin ja lopuksi ravista laukkaan. Ravissa Pandora meinasi koko ajan nostaa heti laukan ilman pyyntöä ja tänä oli pieni ongelma. Jonkin ajan kuluttua tamma alkoi kuuntelemaan apujasi suhteellisen hyvin ja pystytin teille pari pystyestettä ja okserin kentälle. Hyppäsitte ensimmäisenä verryttelyesteinä pystyt ja Pandora meinasi laukannoston jälkeen junnata paikoillaan kun pidätit sitä vähänkään. Kun löysäsit hieman alkoi tammakin liikkumaan eteenpäin, mutta hypyistä tuli hieman hätäisiä. Okseria hypätessä tamma alkoi pikkuhiljaa rauhoittua ja siirryimmekin maastoon. Otimme ensimmäisenä harjoitusesteeksi tukin jonka yli Pandora hyppäsi suurella innolla ja se oikein puhkui intoa. Varoit kuitenkin antamasta tammalle liikaa ohjaa ja se oli hyvä. Kun tukki näytti menevän hyvin, siirryimme kanssanne pituusesteelle. Tamma hyppäsi senkin ilman suurempia ongelmia ja ponnistuskohdat menivät joka kerta nappiin. Ongelmakohtana teillä on kuulemani perusteella hauta, joten siirryimme siihen seuraavaksi jotta ehtisimme työstää sitä enemmän. Kun saavuimme esteen luokse, annoit tamman haistella ja tutkia hautaa lähempää. Jo sen lähelle meno tuotti ongelmia ja se alkoi peruuttamaan kun vähänkään annoit pohkeita. Jouduimme olemaan kärsivällisiä ja pikkuhiljaa tamma rauhoittui ja käveli omaa tahtia esteen lähelle. Kun Pandora oli katsonut sitä läheltä oli vuorossa sen hyppääminen. Nostit kauempaa reippaan laukan ja lähestyit estettä suorassa linjassa. Tamma alkoi jo vähän kauempana estettä kyttäilemään, mutta laitoit pohkeet kiinni kylkiin ja ratsastit päättäväisesti, hyppy sujui loistavasti. Sait tamman hyppäämään esteen vielä muutamaan kertaan ja lopetimme sen jälkeen.