Krofnock Ranch on ponitalli virtuaalisessa Saksassa. Krofnock kasvattaa ja kouluttaa urheilullisia hyppyponeja, joilla on kapasiteettia kansallisiin luokkiin. Talli sijaitsee maalaisseudulla, bussiyhteydet kulkevat kyllä melko lähelle, ja tallille on helppo ajaa. Tallilla on erinomaiset estekalustot, sillä treenaamme ponimme huippukuntoon maksimitulosten saavuttamiseksi. Krofnock omistaa yhden suuren maneesin, ruohokentän ja pienemmän hiekkakentän verryttelyyn ja tasaiseen työskentelyyn. Tallilla on erittäin hyvä kalusto ajatellen kilpailujen järjestämistä.
Krofnock on perustettu 25.12.2005.
Krofnockin ponimäärä on tällähetkellä 53; 26 oria ja 27 tammaa.
Krofnockissa oli alunperin kaksi tallia, molemmissa viisitoista karsinaa. Ponien määrän lisääntyessä räjähdysmäisesti jouduimme kuitenkin rakentamaan uuden tallin kesäkuussa 2011. Uudessa tallissa on 30 tallipaikkaa, ja täällä karsinarivistöt on jaettu niin että sekä tammat, että orit pystyvät asumaan samassa rakennuksessa. Karsinamme ovat tilavia, alunperin suunniteltuja hevosille. Tiilitalli, kuten me sitä kutsumme, on tammoille ja ruunille osoitettu talli, jossa on valkoiset tiiliseinät ja karsinat ovat osittain tiiliseinäisiä, puoliksi mustia rautatankoja. Erittäin siisti kokonaisuus, vaikka itse sanonkin. Tiilitallissa on pesukarsina ja tilava satulahuone, joka onkin yleensä tupaten täynnä satuloita. Oritalli on myöskin valkoinen tiilikokonaisuus, jota reunustaa mahtava seinään kiinni kasvanut köynnös. Eroavaisuus Tiilitalliin on, että Oritallissa on lämpökarsina ja rehuhuone, joskin rehuhuone sijaitsee tallien välissä, joten yhteys on molempiin saumaton. Lantakatos sijaitsee tallien takana turvekatoksen vieresä.
Tiluksiltamme löytyy myös metsikköä, jonka toisilla reiteillä on erilaisia maastoesteitä ja ratakokonaisuuksiakin. Toki myös normaaleja polkuja on, osan olemme hiekoittaneet ratsastukseen loistaviksi. Toisin kuin yleensä Saksasta löytyy, olemme myös onnistuneet löytämään muutamia kiipeilymäkiä. Maastoesteiden yhteydestä löytyy myös keskikokoinen tekolampi, jossa voi käydä kahlailemassa.Se on kyllä aina kenttäkisojen aikaan ratakäytössä.
Talleillamme työskentelee viisi tallityöntekijää. Anna, Simone ja Mira siivoavat karsinoita ja talleja, tarhaavat hevosia ja hoitavat perustöitä. Emma ja minä itse ratsastamme hevoset päivittäin, toki tallityöntekijät näissä välillä auttavat tullen maastoon ja kävellen hevosten kanssa.


